Siirry pääsisältöön

Sydänleikkaus somessa

 ”Miten sä uskallat kertoa sun leikkauksesta? Eihän kukaan ikinä palkkaa sua, kun sulla on joku tollainen sairaus.” Näin tokaisi viime keväänä eräs puolituttu kerrottuani lähestyvästä avosydänleikkauksestani Facebookissa. No kiitti hei, leikkaus ja siitä kertominen jännittivät jo ihan tarpeeksi muutenkin.

Totta puhuakseni olin kyllä itsekin paininut samojen pohdintojen kanssa. Saisinko enää ikinä mitään töitä, kun olen profiloitunut sydänleikkaus-Ainoksi? Näinä henkilöbrändin kulta-aikoina kun pitäisi huolehtia markkina-arvostaan kuin kruununjalokivistä.

Keski-ikäisyyden kynnyksellä ja sairauksien herättelemänä tulee ajatelleeksi elämää taaksepäin muutenkin kuin henkilöbrändin näkökulmasta. En näin kärsimysviikonkaan välittömässä läheisyydessä suostu allekirjoittamaan ”kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat” -mantraa, mutta uskon kaiken eletyn elämän tuovan oppia. Ehkä juuri minä kaikkine kokemuksineni ja vikoineni olen sitten vähän kypsempi, vähän kärsivällisempi, vähän avoimemmin elämään suhtautuva, vähän enemmän ihminen.

Työhaastattelutilanteessa ei toki saa kysyä työhön tai työntekoon liittymättömiä asioita eikä hakijoita saa syrjiä sairauden, etnisyyden, uskonnon tai sukupuolenkaan takia. Silti varsinkin työtöntä työnhakijaa voi pelottaa olla oma itsensä somessa. Puhumattakaan siitä, että menisi kertomaan sairauksistaan julkisesti.

Itse tulin siihen tulokseen, että kertoisin leikkauksestani tilaisuuden tullen mahdollisimman avoimesti niin somessa kuin livekohtaamisissakin, työhaastattelut mukaan lukien. En huomion takia vaan siksi, että tietoisuuden lisääminen ei ole minulta itseltäni pois. Kun vaikeista asioista puhuu, niille saa näkyvyyttä. Joten jos omilla avauksillani saan jonkun pitämään verenpaineestaan parempaa huolta, on se jo itsessään saavutus.

Nykyistä työpaikkaani hakiessani mainitsin sydänleikkauksestani kaksituntisen työhaastattelun alkupuolella. Se kun sopi aiheeseen, josta juuri sillä hetkellä puhuimme ja haastattelutilanne tuntui heti alusta lähtien turvalliselta. Minun kohdallani leikkaus tai sydänsairaus eivät estäneet työpaikan saamista. Se kyllä olisi estänyt kaiken, jos repeytymään lähtenyttä rinta-aorttaani ei olisi korjattu ajoissa. Niin, ja se verenpaine, siitä pidän nykyään paljon parempaa huolta.

Tämä teksti on julkaistu aiemmin Parempi bisnes -verkkolehden blogissa hieman ennen pääsiäistä 2018.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pääministeri hukkui vesisaaviin

Tästä on aikaa jo yli 40 vuotta. Tarkkaa vuotta en tiedä, mutta oleellista on, että Kalevi Sorsa on tuolloin ollut pääministerinä - kenties toisella kaudellaan. Sisareni olivat vähän päälle kymmenen, itse olin vasta vieno toive ja kaukainen ajatus.  Vanhempani olivat opettajia ja heillä oli pitkä kesäloma. Tuona vuonna he olivat hankkineet maalle viisitoista ankkaa. Ankoilla oli mökkirannassa oma aitaus, jossa saivat uida ja temmeltää.  Eräänä päivänä tuohon aitaukseen oli epähuomiossa uiskennellut sorsanpoikanen. Ankat olivat vähällä nokkia pienen tunkeilijan kuoliaaksi, mutta Eeva-sisareni ennätti hätiin ja pelasti poikasen.   Koska pääministerinä siis tuohon maailmanaikaan oli Kalevi Sorsa, antoi sisareni sorsanpoikaselle nimeksi Pääministeri. Sisko kiikutti Pääministerin huoneeseensa ja haki tälle vesisaavin, jossa polskia, kuten kunnon sorsan kuuluukin.   Valitettavasti pieni Pääministeri ei kestänyt järkytystä ja itseään isompien hyökkäystä, vaan menehtyi melko...

Kerttu

Mun kalenterissani on muistutus, että laittaisin pian Kertulle nimipäiväkortin postiin. Nimipäiväonnittelujen sijasta olen jättänyt viimeiset jäähyväiset. Kerttu nukkui pois tänään, viikkoa ennen nimipäiväänsä. Kerttu kasvoi isäni siskona, vaikkei virallisesti sisko ollutkaan. Maailmansotien välisenä ja jälkeisinä aikoina se ei kai ollut niin kovin tarkkaakaan. Meille lapsille Kerttu oli aina Kerttu-kummi, oikeasti hän oli vain vanhimman siskoni kummi, mutta ei sekään niin tarkkaa ollut. Tärkeintä oli rakkaus ja välittäminen. Niitä Kertulla kyllä riitti. Minun muistoissani Kerttu oli aina kova nauramaan ja iloinen nähdessämme. Siksi onkin ihanaa, että lapsieni viimeinen muisto Kertusta on aito onnellisuus äskettäisestä vierailustamme. Juttelimme paluumatkalla, miten hyvä mieli myös meille kaikille käynnistä jäi.  Hyvän mielen muistoja Kertusta on monia, mutta yksi melko tuore yhteinen muisto tuntuu juuri nyt aivan erityisen hyvältä. Kertulle kesäpaikkamme Alatalo oli sekä entinen k...

Autoja, autoja, autoja

Mehän kaikki tiedetään, ettei esimerkiksi omia entisiä kotiosoitteita kannattaisi jakaa interneteissä, koska tuota  tietoa voidaan käyttää identiteettivarakauksissa. Jos et voi todistaa henkilöllisyyttäsi passilla, voi poliisihemuli vaikka pyytää luettelemaan kaikki entiset osoitteesi. Nykypäivänä ei siis voi koskaan olla liian varovainen, mutta ehkäpä entisiä autoja ei kukaan pyydä listaamaan tarkistaakseen, että just sä oot just sä.  Siksipä uskallan mainion Hiljan mainion postauksen  löyhästi innoittamana listata entiseni. Ne autot siis. Kumppaneiden vuoro on sitten huomattavasti myöhemmin (jos koskaan). Ford Escort, 2001–joskus Olen varmaan oman elämäni mielensäpahoittaja, sillä eka oma autoni oli ruosteenpunainen Ford Escort. Ajoin sillä ahkerasti Lahden ja Helsingin väliä. Kerran päin lapsuudenkodin postilaatikkoa. Ford Sierra, joskus Luonnollisesti tämän auton ratissa laulettiin Leevi and the Leavingisia. Lainaksi tosin ei otettu naapurin Sierraa, vaan alla oli om...