Siirry pääsisältöön

Arpi


26.9.2017

Vältän koskemasta siihen. Se on iso, punainen ja ruma. Aivan kuin se olisi vihainen jostain. Vihaiselta se välillä tuntuukin. Kiristää, pakottaa, vihloo. Sormien alla arpi on vieras, kohollaan ja tunnoton. Tämä ei ole minua, huomaan usein ajattelevani.

Arpi ärsyttää ja muistuttaa olemassaolostaan joka päivä, mutta silti olen hiljalleen alkanut välittää siitä. Se on minun. Minun muistoni, minun sotavammani. Kai siitä jollain tavalla saa olla ylpeäkin. Tämänkin minä kestin.

Arpi on samaan aikaan yksityinen ja julkinen. Sopivasta kaula-aukosta se kurkistaa vieraiden silmiin, muttei silti näy kokonaan kuin niille harvoille, joiden seurassa olen alasti. Uimahallin suihkussa kouluikäinen tyttö katsoo pitkään. Minäkin tuijotan. Hänen leikkauksestaan on varmasti yhtä kauan aikaa kuin tytöllä on ikääkin, sillä hänen arpensa on haalea ja vaalea. Ei yhtään vihainen. Kohta minunkaan arpeni ei ole niin vihainen.

Tyttäreni piirsi meistä kuukausi leikkauksen jälkeen kuvan. Olemme siinä Havaijilla. Molemmilla on päällään kaislahameet, hiuksissa kukka. Minun valtavien tissieni välissä irvistää iso punainen arpi. Kuvassa tyttärelläni on oma arpensa, muisto dramaattisesta nielurisaleikkauksesta. Aivan kuin hän haluaisi olla näyttää samankaltaisuutemme. Tämä olen minä nyt ja näemmä tyttäreni on hyväksynyt sen jo kauan ennen minua.

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pääministeri hukkui vesisaaviin

Tästä on aikaa jo yli 40 vuotta. Tarkkaa vuotta en tiedä, mutta oleellista on, että Kalevi Sorsa on tuolloin ollut pääministerinä - kenties toisella kaudellaan. Sisareni olivat vähän päälle kymmenen, itse olin vasta vieno toive ja kaukainen ajatus.  Vanhempani olivat opettajia ja heillä oli pitkä kesäloma. Tuona vuonna he olivat hankkineet maalle viisitoista ankkaa. Ankoilla oli mökkirannassa oma aitaus, jossa saivat uida ja temmeltää.  Eräänä päivänä tuohon aitaukseen oli epähuomiossa uiskennellut sorsanpoikanen. Ankat olivat vähällä nokkia pienen tunkeilijan kuoliaaksi, mutta Eeva-sisareni ennätti hätiin ja pelasti poikasen.   Koska pääministerinä siis tuohon maailmanaikaan oli Kalevi Sorsa, antoi sisareni sorsanpoikaselle nimeksi Pääministeri. Sisko kiikutti Pääministerin huoneeseensa ja haki tälle vesisaavin, jossa polskia, kuten kunnon sorsan kuuluukin.   Valitettavasti pieni Pääministeri ei kestänyt järkytystä ja itseään isompien hyökkäystä, vaan menehtyi melko...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Pieni maailma

Threadissa oli puhetta erikoisista kohtaamisista. Tämä ei varsinaisesti tapahtunut mulle, mutta olen osa tarinaa.  Hiukan taustaa tarinalleni: Kävin kouluni ala-asteen kolmannesta luokasta kirjoituksiin saakka helsinkiläisessä kansainvälisessä koulussa, Helsingin Saksalaisessa koulussa (DSH).   Koulussa oli suomalaisten lisäksi iso määrä Suomessa asuvia ulkomaalaisia. Vanhempani työskentelivät ko. koulussa opettajina, kunnes jäivät vuonna 2008 eläkkeelle. Seurustelin teini-ikäisenä koulukaverini, erään eteläafrikkalaisen pojan, B:n kanssa.  Minua vuotta vanhempi B siis asui perheineen Suomessa pari vuotta, joista noin 1,5 vuoden ajan seurustelimme. Kun B:n perhe sitten muutti takaisin Etelä-Afrikkaan, olin niin murheen murtama kuin teinityttö voi olla. Pysyimme kuitenkin ystävinä ja olemme sitä edelleen. Viimeksi vuodenvaihteessa viestittelimme kuulumisia, kun olin törmännyt vanhoihin kuviin.  B opiskeli itsensä meribiologiksi (ellen väärin muista) ja on ollut a...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Autoja, autoja, autoja

Mehän kaikki tiedetään, ettei esimerkiksi omia entisiä kotiosoitteita kannattaisi jakaa interneteissä, koska tuota  tietoa voidaan käyttää identiteettivarakauksissa. Jos et voi todistaa henkilöllisyyttäsi passilla, voi poliisihemuli vaikka pyytää luettelemaan kaikki entiset osoitteesi. Nykypäivänä ei siis voi koskaan olla liian varovainen, mutta ehkäpä entisiä autoja ei kukaan pyydä listaamaan tarkistaakseen, että just sä oot just sä.  Siksipä uskallan mainion Hiljan mainion postauksen  löyhästi innoittamana listata entiseni. Ne autot siis. Kumppaneiden vuoro on sitten huomattavasti myöhemmin (jos koskaan). Ford Escort, 2001–joskus Olen varmaan oman elämäni mielensäpahoittaja, sillä eka oma autoni oli ruosteenpunainen Ford Escort. Ajoin sillä ahkerasti Lahden ja Helsingin väliä. Kerran päin lapsuudenkodin postilaatikkoa. Ford Sierra, joskus Luonnollisesti tämän auton ratissa laulettiin Leevi and the Leavingisia. Lainaksi tosin ei otettu naapurin Sierraa, vaan alla oli om...
Lähetä kommentti
Lue lisää