Sosiaalinen media on outo paikka. Saamme sen kautta jatkuvasti välähdyksiä ystävien, puolituttujen, kollegoiden ja tuntemattomienkin elämistä. Tuokiokuvat toisten onnellisista hetkistä valuvat ruutujen välityksellä kuin liukuhihnalta. Nopea tykkäys, ehkä kommentti, mutta äkkiä sitten kans. Seuraavaa kaverin postaamaa perhetapahtumaa ja lomareissua nimittäin pukkaa jo pikakulutettavaksi.
Toisten hetket tallentuvat mieliimme ohuina piirtoina, välähdyksinä kuin telkkarisarjasta, jota ei edes kunnolla seuraa. Kohdatessaan tutun ihan livenä voi sitten kaivella some-muistin lokeroita ja sanoa puolihuolimattomasti jotain tuoreista tapahtumista. ”Ai niin sulla oli se, no mites se meni, kiva, kiva.”
Somen tarjoamat välipalat muiden elämistä ovat kuitenkin vain osa totuutta. Se on usein kuin olohuone, joka siivotaan vieraita varten. Tähän kauniisti sisustettuun huoneeseen meidät kutsutaan nauttimaan uutuusteetä ja itse leivottuja keksejä. Harvoin kuitenkaan pääsemme kurkistaman sinne nurkkaan, jonne ennen vieraiden tuloa on paniikissa sullottu kaikki sälä, nolot kasat, maksamattomat laskut ja likapyykki.
Likapyykkiään tuulettava, vaikeuksistaan tai sairauksistaan kertova ihminen on edelleenkin kummajainen. Rohkeaksikin väitetään, vaikka useimmat varmaan mielessään leimaavat joksikin aivan muuksi. Aitoa hätäänsä harva edes uskaltaa sanoittaa somessa, vaarana kun on kavereiden kaikkoaminen tai pilkkahuudotkin netin anonyymeillä keskustelupalstoilla.
Älä käsitä väärin. Somesta huolimatta kukaan ei ole aiempaa enemmän tilivelvollinen eikä kaikkea tarvitse edelleenkään levitellä muiden riepoteltavaksi. Sosiaalinen media on kuitenkin siitä outo paikka, että se luo illuusion onnellisuudesta. Huonosti voiva ihminen rakentaa uskollisesti tätä kulissia postaamalla kuvan hymyilevistä lapsistaan tai kertomalla jälleen yhdestä romanttisesta treffi-illasta puolison kanssa. Me sosiaalisen median sisältöjen suurkuluttajat ahmimme tämän mielikuvan kritiikittä. Se on helpompaa niin, koska julkaisujen ollessa aitoja hätähuutoja meidän pitäisi toimia.
Onneksi vain harvoin tulee hetkiä, jolloin jälkiviisaus nostaa päätään. Mutta silloin kun tapahtuu jotain sanoinkuvaamattoman kamalaa, alkaa jossittelu, arvailu, päteminen ja pohditaan kovaan ääneen syitä. Kutsunkin sinut ajatusleikkiin: millaisen kuvan sinun elämästäsi saisi se iltapäivälehden toimittaja, joka taustoittaa onnettomuuden jälkeen räikeästi otsikoitua kohu-uutista? Miltä sun elämäsi näyttää? Varmaan useimman kohdalla vastaus on ”aika tavalliselta, onnelliselta, kissavideoilta”. Jos se on totuus, hyvä niin. Mutta näyttäisikö elämäsi samalta, jos voisit huonosti?
Tämä neuvoni ei tule saarnana etusormi pystyssä, vaan aitona huolena ja lämpöisen rutistuksen kanssa: jos voit huonosti, älä jää yksin, älä rakenna kulisseja. Puhu ihmisille, kerro olostasi. Pistän pääni pantiksi, että ihmisiltä lähelläsi löytyy aikaa ja ymmärrystä, kun vaan he tietävät hädästäsi. Kokeile vaikka.
Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Parempi bisnes -verkkolehden blogissa vuonna 2018.
Kommentit
Lähetä kommentti