Siirry pääsisältöön

Vuosi

Tai oikeastaan kuusi. Tämänkin tekstin kirjoitin jo aikoja sitten, vuonna 2016. Ai miten niin vuosi sitten, no ootahan hetki.

2.3.2016

Siitä on nyt vuosi, kun makasin keskussairaalassa ja odotin unta. Sen jälkeenkin olen ollut yötä sairaalassa, mutta vuosi sitten oli merkittävä yöpyminen. Makasin STROKEssa eli aivohalvausseurantayksikössä. Muistan, miten pahalta se nimi näytti pyörätuolikorkeudelta katsottuna. Edellisen yön olin nukkunut päivystysosastolla miten kuten tippalaitteen huutoa ja naapurivuoteessa makaavan rouvan huokailua kuunnellen. Aamupäivällä lääkäri oli käynyt kertomassa, ettei migreenini ollut migreeniä. 

Aivokuvassa oli näkynyt jotain sellaista, jonka takia minun pitäisi mennä välittömästi aivohalvausseurantayksikköön. Minut kärrättiin pyörätuolilla, en saanut kävellä. Vessaan sain mennä, mutta siihen ne vapaudet sitten jäivätkin. Minulta mitattiin tasaisin väliajoin verenpaine, happisaturaatio ja sydäntäkin seurailtiin. 

Siellä sitten olin. Viiden miehen kanssa. Oma tilanteeni oli hiukan parempi kuin huonetovereiden, minulla oli se vessalupa, mutta eipä sitten paljon muuta. Paitsi carotisdissekaatio. Carotisdissekaatio. Dissekaatio. 

Lääkäri kävi sen kierrollaan kertomassa. En kuole. Kai. Kuuntelin. Nyökyttelin. Uskallanko edes nyökytellä? Lääkäri lähti. Googletin, olihan minulla puhelimeni. 

Puolen tunnin välein verenpainemittarit suhahtivat käyntiin. Me kuusi makasimme hiljaa. Suurin osa makasi muutenkin ihan hiljaa. 

"Dissekoitumassa valtimon seinämään tulee repeämä, joka mahdollistaa veren pääsyn seinämän kerrosten väliin. Tämä voi johtaa verihyytymän kehittymiseen suonen seinämän sisään ja suonen ahtautumiseen tai tukkeutumiseen, tai aneurysman (valtimonpullistuman) muodostumiseen."

Kuolen. En kuole. Vammaudun. 

"Paikallisoireita ovat kipu, Hornerin oireyhtymä, tinnitus ja aivohermojen toimintahäiriöt. Yleisin oire on päänsärky (esiintyy noin 50–70 %:lla), joka on pääsääntöisesti erilaista kuin aiemmat päänsäryt, ja sijaitsee joko samalla puolella kuin repeytynyt suoni tai on molemminpuolista."

Olin hakeutunut päivystykseen edellisenä päivänä, maanantaina kovan, epätyypillisen migreenin takia. Niin ja niiden silmien. Hornerin oireyhtymän, kuten myöhemmin opin. Pupillini olivat näyttäneet jo lauantaina kummallisilta, mutta luulin sitä migreenioireeksi. Olisi pitänyt mennä jo paljon aikaisemmin lääkäriin. Olisi pitänyt olla tiukempi. Ei olisi pitänyt olla niin sitkeä. Tyttären neljävuotissynttäreitä juhlittiin sunnuntaina, en malttanut jättää niitä väliin. 

"Kaulavaltimodissekoituma on nuorten ja keski-ikäisten aikuisten yleisin yksittäinen aivoinfarktin syy. Tyypillisin potilas on perusterve ja liikunnallisesti aktiivinen henkilö."

Lainaukset Potilaan lääkärilehden artikkelista Kaulavaltimon dissekoituma (25.8.2014, lainattu 2.3.2016, googletettu kymmeniä kertoja.) 

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pääministeri hukkui vesisaaviin

Tästä on aikaa jo yli 40 vuotta. Tarkkaa vuotta en tiedä, mutta oleellista on, että Kalevi Sorsa on tuolloin ollut pääministerinä - kenties toisella kaudellaan. Sisareni olivat vähän päälle kymmenen, itse olin vasta vieno toive ja kaukainen ajatus.  Vanhempani olivat opettajia ja heillä oli pitkä kesäloma. Tuona vuonna he olivat hankkineet maalle viisitoista ankkaa. Ankoilla oli mökkirannassa oma aitaus, jossa saivat uida ja temmeltää.  Eräänä päivänä tuohon aitaukseen oli epähuomiossa uiskennellut sorsanpoikanen. Ankat olivat vähällä nokkia pienen tunkeilijan kuoliaaksi, mutta Eeva-sisareni ennätti hätiin ja pelasti poikasen.   Koska pääministerinä siis tuohon maailmanaikaan oli Kalevi Sorsa, antoi sisareni sorsanpoikaselle nimeksi Pääministeri. Sisko kiikutti Pääministerin huoneeseensa ja haki tälle vesisaavin, jossa polskia, kuten kunnon sorsan kuuluukin.   Valitettavasti pieni Pääministeri ei kestänyt järkytystä ja itseään isompien hyökkäystä, vaan menehtyi melko...

Kerttu

Mun kalenterissani on muistutus, että laittaisin pian Kertulle nimipäiväkortin postiin. Nimipäiväonnittelujen sijasta olen jättänyt viimeiset jäähyväiset. Kerttu nukkui pois tänään, viikkoa ennen nimipäiväänsä. Kerttu kasvoi isäni siskona, vaikkei virallisesti sisko ollutkaan. Maailmansotien välisenä ja jälkeisinä aikoina se ei kai ollut niin kovin tarkkaakaan. Meille lapsille Kerttu oli aina Kerttu-kummi, oikeasti hän oli vain vanhimman siskoni kummi, mutta ei sekään niin tarkkaa ollut. Tärkeintä oli rakkaus ja välittäminen. Niitä Kertulla kyllä riitti. Minun muistoissani Kerttu oli aina kova nauramaan ja iloinen nähdessämme. Siksi onkin ihanaa, että lapsieni viimeinen muisto Kertusta on aito onnellisuus äskettäisestä vierailustamme. Juttelimme paluumatkalla, miten hyvä mieli myös meille kaikille käynnistä jäi.  Hyvän mielen muistoja Kertusta on monia, mutta yksi melko tuore yhteinen muisto tuntuu juuri nyt aivan erityisen hyvältä. Kertulle kesäpaikkamme Alatalo oli sekä entinen k...

Autoja, autoja, autoja

Mehän kaikki tiedetään, ettei esimerkiksi omia entisiä kotiosoitteita kannattaisi jakaa interneteissä, koska tuota  tietoa voidaan käyttää identiteettivarakauksissa. Jos et voi todistaa henkilöllisyyttäsi passilla, voi poliisihemuli vaikka pyytää luettelemaan kaikki entiset osoitteesi. Nykypäivänä ei siis voi koskaan olla liian varovainen, mutta ehkäpä entisiä autoja ei kukaan pyydä listaamaan tarkistaakseen, että just sä oot just sä.  Siksipä uskallan mainion Hiljan mainion postauksen  löyhästi innoittamana listata entiseni. Ne autot siis. Kumppaneiden vuoro on sitten huomattavasti myöhemmin (jos koskaan). Ford Escort, 2001–joskus Olen varmaan oman elämäni mielensäpahoittaja, sillä eka oma autoni oli ruosteenpunainen Ford Escort. Ajoin sillä ahkerasti Lahden ja Helsingin väliä. Kerran päin lapsuudenkodin postilaatikkoa. Ford Sierra, joskus Luonnollisesti tämän auton ratissa laulettiin Leevi and the Leavingisia. Lainaksi tosin ei otettu naapurin Sierraa, vaan alla oli om...