Siirry pääsisältöön

"Miten menee?"


5.1.2013

Miten sitä aina käykin näin? Sitä näkee kauppareissulla tuttuja ja tulee tahtomattaankin oltua lattea ja tylsä.

"Mitä kuuluu?" 

Sitä heittää mukamas kiireisenä huolimattoman kysymyksen, johon ei odotakaan muuta vastausta kuin "ihan hyvää" tai "mitäs tässä". Sitten kaavan mukaan vaihdetaan kuulumiset. On niin kamala kiire töissä ja kotona. Lapset temppuilevat, mutta onhan ne niin ihania ja niin vähän aikaa pieniä. "Niin, niin meilläkin."

"Mitäs teille?"

Joskus kuitenkin käy niin, ettei vastaus ole yhtä tyhjä kuin kysymys.

"Itse asiassa aika huonoa." 

Toinen näyttikin vähän vakavalta. Ei hymyillyt kassajonossa niin kuin aina ennen. Harmaantunutkin sitten viime moikkailujen.

"Vaimo sairastui vakavasti. Syöpä. Ennuste on huono. Elämältä putosi pohja."

Tätä ei kuitata huumorilla. Tähän ei voi heittää, että juu niin meilläkin. Tuossa perheessä on kaksi pientä lasta.  Mies, entinen työkaverini on kanssani samaa ikäluokkaa.

Kyselen hiukan lisätietoja. En keksi muuta sanottavaa kuin "kaikkea hyvää, kaikesta huolimatta". "Joo, kiitti", mies vastaa. Lähdemme suuntiimme, minä lakuista intoilevien lasten kanssa vaunuilla ja tuttu hiljaisena autoonsa.

"Kaikkea hyvää." Kas kun ei "tsemppiä" tai "koita jaksaa".

Kai se kuitenkin on tärkeää, että kysyy ja kuuntelee. 
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pääministeri hukkui vesisaaviin

Tästä on aikaa jo yli 40 vuotta. Tarkkaa vuotta en tiedä, mutta oleellista on, että Kalevi Sorsa on tuolloin ollut pääministerinä - kenties toisella kaudellaan. Sisareni olivat vähän päälle kymmenen, itse olin vasta vieno toive ja kaukainen ajatus.  Vanhempani olivat opettajia ja heillä oli pitkä kesäloma. Tuona vuonna he olivat hankkineet maalle viisitoista ankkaa. Ankoilla oli mökkirannassa oma aitaus, jossa saivat uida ja temmeltää.  Eräänä päivänä tuohon aitaukseen oli epähuomiossa uiskennellut sorsanpoikanen. Ankat olivat vähällä nokkia pienen tunkeilijan kuoliaaksi, mutta Eeva-sisareni ennätti hätiin ja pelasti poikasen.   Koska pääministerinä siis tuohon maailmanaikaan oli Kalevi Sorsa, antoi sisareni sorsanpoikaselle nimeksi Pääministeri. Sisko kiikutti Pääministerin huoneeseensa ja haki tälle vesisaavin, jossa polskia, kuten kunnon sorsan kuuluukin.   Valitettavasti pieni Pääministeri ei kestänyt järkytystä ja itseään isompien hyökkäystä, vaan menehtyi melko...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Pieni maailma

Threadissa oli puhetta erikoisista kohtaamisista. Tämä ei varsinaisesti tapahtunut mulle, mutta olen osa tarinaa.  Hiukan taustaa tarinalleni: Kävin kouluni ala-asteen kolmannesta luokasta kirjoituksiin saakka helsinkiläisessä kansainvälisessä koulussa, Helsingin Saksalaisessa koulussa (DSH).   Koulussa oli suomalaisten lisäksi iso määrä Suomessa asuvia ulkomaalaisia. Vanhempani työskentelivät ko. koulussa opettajina, kunnes jäivät vuonna 2008 eläkkeelle. Seurustelin teini-ikäisenä koulukaverini, erään eteläafrikkalaisen pojan, B:n kanssa.  Minua vuotta vanhempi B siis asui perheineen Suomessa pari vuotta, joista noin 1,5 vuoden ajan seurustelimme. Kun B:n perhe sitten muutti takaisin Etelä-Afrikkaan, olin niin murheen murtama kuin teinityttö voi olla. Pysyimme kuitenkin ystävinä ja olemme sitä edelleen. Viimeksi vuodenvaihteessa viestittelimme kuulumisia, kun olin törmännyt vanhoihin kuviin.  B opiskeli itsensä meribiologiksi (ellen väärin muista) ja on ollut a...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Autoja, autoja, autoja

Mehän kaikki tiedetään, ettei esimerkiksi omia entisiä kotiosoitteita kannattaisi jakaa interneteissä, koska tuota  tietoa voidaan käyttää identiteettivarakauksissa. Jos et voi todistaa henkilöllisyyttäsi passilla, voi poliisihemuli vaikka pyytää luettelemaan kaikki entiset osoitteesi. Nykypäivänä ei siis voi koskaan olla liian varovainen, mutta ehkäpä entisiä autoja ei kukaan pyydä listaamaan tarkistaakseen, että just sä oot just sä.  Siksipä uskallan mainion Hiljan mainion postauksen  löyhästi innoittamana listata entiseni. Ne autot siis. Kumppaneiden vuoro on sitten huomattavasti myöhemmin (jos koskaan). Ford Escort, 2001–joskus Olen varmaan oman elämäni mielensäpahoittaja, sillä eka oma autoni oli ruosteenpunainen Ford Escort. Ajoin sillä ahkerasti Lahden ja Helsingin väliä. Kerran päin lapsuudenkodin postilaatikkoa. Ford Sierra, joskus Luonnollisesti tämän auton ratissa laulettiin Leevi and the Leavingisia. Lainaksi tosin ei otettu naapurin Sierraa, vaan alla oli om...
Lähetä kommentti
Lue lisää