Siirry pääsisältöön

Voiko vitutukseen kuolla?

Voiko vitutukseen kuolla? Kyllä voi. Kymmenen vuotta sitten mä melkein kuolin. 

Tyttökullat -sarjassa Sophia aloitti tarinansa aina tälleen: picture this, niin aloitan mäkin. Picture this: Lahti 2015. Omakotitalorakennusprojekti (joo, vittu never again), kaksi alle kouluikäistä lasta, avioliitto rakoilee liitoksistaan, lainaa on nostettu jo yli 300 000 ja rahat on silti koko ajan loppu. 

Meikäläinen hoitaa lapset ja kodin samaan aikaan, kun mies tekee niitä oikeita töitä työmaalla. Meikäläinen herää aamuyöstä murehtimaan laskuja ja keskeneräisiä töitä. Verenpaine huitelee pilvissä, ahistaa, vituttaa. 

Eräänä lauantaiaamuna päivälleen kymmenen vuotta sitten mä heräsin elämäni päänsärkyyn ja naaman roikkumiseen. Sairaalaan tosin pääsin tutkimuksiin vasta maanantaina, koska mun revennyt kaulavaltimoni oli ensin todettu vaan vähän pahemmaksi migreeniksi. "Mee kotiin siitä, jos et halua venailla tuntikaupalla." 

Hoidin sitten sunnuntaina kuopuksen 4-vuotissynttärit, maanantaina esikoisen korvatulehduksen terveyskeskuksessa. Vasta sitten oli mun vuoroni. 

Onni onnettomuudessa, mä en kuollut, obviously. Onneksi myös lähdin siitä liitosta. Tää oli se lopullinen herätys häipyä. 

Onneksi lopulta myös tutkittiin vähän lisää, koska selvisi, että myös mun sydämeni oli sanomassa sopimusta irti. 

Kaulavaltimo on mitä on, ei enää entisensä, mutta välttää. Sydämestä korjattiin lopulta 2017 nouseva aortta, joka lähti eroprosessin aikana repeämään. Talk about kokovartalovitutus. Nyt mulla sydämessä kymppitonnien varaosa. 

Mitä opimme tästä? Vitutus voi tappaa. Varsinkin silloin, jos vituttaa niin, ettei veri kierrä.
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pääministeri hukkui vesisaaviin

Tästä on aikaa jo yli 40 vuotta. Tarkkaa vuotta en tiedä, mutta oleellista on, että Kalevi Sorsa on tuolloin ollut pääministerinä - kenties toisella kaudellaan. Sisareni olivat vähän päälle kymmenen, itse olin vasta vieno toive ja kaukainen ajatus.  Vanhempani olivat opettajia ja heillä oli pitkä kesäloma. Tuona vuonna he olivat hankkineet maalle viisitoista ankkaa. Ankoilla oli mökkirannassa oma aitaus, jossa saivat uida ja temmeltää.  Eräänä päivänä tuohon aitaukseen oli epähuomiossa uiskennellut sorsanpoikanen. Ankat olivat vähällä nokkia pienen tunkeilijan kuoliaaksi, mutta Eeva-sisareni ennätti hätiin ja pelasti poikasen.   Koska pääministerinä siis tuohon maailmanaikaan oli Kalevi Sorsa, antoi sisareni sorsanpoikaselle nimeksi Pääministeri. Sisko kiikutti Pääministerin huoneeseensa ja haki tälle vesisaavin, jossa polskia, kuten kunnon sorsan kuuluukin.   Valitettavasti pieni Pääministeri ei kestänyt järkytystä ja itseään isompien hyökkäystä, vaan menehtyi melko...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Pieni maailma

Threadissa oli puhetta erikoisista kohtaamisista. Tämä ei varsinaisesti tapahtunut mulle, mutta olen osa tarinaa.  Hiukan taustaa tarinalleni: Kävin kouluni ala-asteen kolmannesta luokasta kirjoituksiin saakka helsinkiläisessä kansainvälisessä koulussa, Helsingin Saksalaisessa koulussa (DSH).   Koulussa oli suomalaisten lisäksi iso määrä Suomessa asuvia ulkomaalaisia. Vanhempani työskentelivät ko. koulussa opettajina, kunnes jäivät vuonna 2008 eläkkeelle. Seurustelin teini-ikäisenä koulukaverini, erään eteläafrikkalaisen pojan, B:n kanssa.  Minua vuotta vanhempi B siis asui perheineen Suomessa pari vuotta, joista noin 1,5 vuoden ajan seurustelimme. Kun B:n perhe sitten muutti takaisin Etelä-Afrikkaan, olin niin murheen murtama kuin teinityttö voi olla. Pysyimme kuitenkin ystävinä ja olemme sitä edelleen. Viimeksi vuodenvaihteessa viestittelimme kuulumisia, kun olin törmännyt vanhoihin kuviin.  B opiskeli itsensä meribiologiksi (ellen väärin muista) ja on ollut a...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Autoja, autoja, autoja

Mehän kaikki tiedetään, ettei esimerkiksi omia entisiä kotiosoitteita kannattaisi jakaa interneteissä, koska tuota  tietoa voidaan käyttää identiteettivarakauksissa. Jos et voi todistaa henkilöllisyyttäsi passilla, voi poliisihemuli vaikka pyytää luettelemaan kaikki entiset osoitteesi. Nykypäivänä ei siis voi koskaan olla liian varovainen, mutta ehkäpä entisiä autoja ei kukaan pyydä listaamaan tarkistaakseen, että just sä oot just sä.  Siksipä uskallan mainion Hiljan mainion postauksen  löyhästi innoittamana listata entiseni. Ne autot siis. Kumppaneiden vuoro on sitten huomattavasti myöhemmin (jos koskaan). Ford Escort, 2001–joskus Olen varmaan oman elämäni mielensäpahoittaja, sillä eka oma autoni oli ruosteenpunainen Ford Escort. Ajoin sillä ahkerasti Lahden ja Helsingin väliä. Kerran päin lapsuudenkodin postilaatikkoa. Ford Sierra, joskus Luonnollisesti tämän auton ratissa laulettiin Leevi and the Leavingisia. Lainaksi tosin ei otettu naapurin Sierraa, vaan alla oli om...
Lähetä kommentti
Lue lisää