Ruma sana

Tunnustan. Olen kova kiroilemaan. Niin kova, että välillä äitinikin häpeää minua ja saan terveydenhoitohenkilökunnan punastumaan. 

Kesällä 2017 kävin hieman keventämässä sydäntäni, kun jätin sellaisen reilun puolen litran verran ylimääräistä verta kesän kurjimpaan hanapakkaukseen. Avasin tuolloin kirosana-arkkuani oikein huolella.

Fun fact: Avosydänleikkauksen jälkeen on kuulemma ihan normaalia, että sydänpussi kerää nestettä. Puoli litraani oli siis perussettiä ja sydänpussiin mahtuu kuulemma helposti litrakin.

Minua oli sydänleikkaukseen mennessä ja leikkauksen jälkeen tökitty ja pistetty ihan tarpeeksi, mutta lisää oli tulossa. Pelotti ja suututti. Leikkaavalta sairaalalta oli tullut puhelimessa tyly tuomio: jos tyhjennys ei onnistu, leikataan uudestaan. Muistan edelleen sen onton fiiliksen kuullessani nuo sanat. Seisoin Lahden torilla pystymättä ajattelemaan muuta kuin kuukauden turhaa toipumista, jos edessä olisi uusi leikkaus. Ylimääräinen neste kuitenkin esti toipumisen, hengästyin lyhyestäkin ponnistuksesta ja käveleminen tuntui siltä kuin joku olisi työntänyt koko ajan vastaan. 

Menin siis melkoisella kiukkuasenteella operaatioon, jossa tissini alta ja kylkiluiden välistä sydänpussiini vietäisiin saparoletku. Tämän kautta nesteen olisi tarkotus tiputella ulos seuraavien tuntien aikana. 

Toimenpidehuoneessa ei oltu ehditty olla kuin hetki, kun radiologi jo kutsui minua äkäiseksi nuoreksi naiseksi ja väitti minun kiroilevan paljon. Esilääkityksestä huolimatta koin asiakseni sivistää radiologia. Kerroin hänelle, että erään tutkimuksen mukaan älykkäät ihmiset kiroilevat ja yhdessä dokkarissa (jossa btw oli iiih ihana Stephen Fry) kerrottiin kiroilun myös vähentävän kiputuntemuksia. Näkisin tapahtuneen olleen meille molemmille opin paikka.

Mikä sitten tekee sanasta ruman? Kirosanoissahan on valtavasti tunne- ja kulttuurilatausta. Monet meistä on kasvatettu häpeämään tuhmiksi ja rumiksi tulkittuja sanoja. Tuntuu, että erityisesti naisten kielenkäyttöä paheksutaan. ***

Kaivoin tuon tekstin blogini uumenista tuoreen kiroilukohun jälkimäiningeissa. Vihreiden kansanedustajan Fatim Diarran veto feministisessä kiroiluiltamassa oli kuvattu ja luvatta jaettu eteenpäin. Kokoomuspoliitikko rääpi asiaa Twitterissä (en suostu kutsumaan kanavaa uudella nimellään, vaikka ehkä pitäisi, entisestä Twitteristä ei ole mitään jäljellä), irroitti asiayhteydestään ja innoitti mm. iltapäivälehden toimittajan laskemaan kirosanojen määrää. HUI KAUHEETA. SE. KIROILI.

Itse olin viime vuonna ensimmäistä kertaa feministisessä kiroiluiltamassa. Tiesin jonkin verran, mitä odottaa, mutta tapahtuman lämpö ja tilanteen turvallisuus yllättivät. Miten upeaa oli jakaa turvallisessa porukassa vitutuksen aiheita! Kukaan ei paheksunut kiroilua eikä sitä, miten ja millä äänenpainoilla asiat esitettiin.Fun fact: tone policing on ad hominem -argumentaatiovirhe ja tapa vaientaa keskustelukumppani keskittymällä tapaan ilmaista asia, ei itse asiasisältöön.Tässä Diarran casessa olen erityisen pahoillani siitä, mitä hän on (jälleen kerran) joutunut kokemaan. Lisäksi harmittaa ihan vitusti, että tuon tilaisuuden intiimiys rikottiin jakamalla video eteenpäin ja lopulta käyttämällä sitä Diarraa vastaan. Kamalaa on myös se, että Diarran setti irroitettiin asiayhteydestään. Olen viime kerrasta saakka odottanut seuraavaa mahdollisuutta osallistua feministiseen kiroiluiltamaan. Kaksi vitutuksen aihetta on jo kirjoitettu valmiiksi, valitettavan monia uusia aiheita nousee melkein päivittäin.Toivon, että kiroiluiltamia jaksetaan jatkossakin järjestää ja toivon kanssafeministeille rohkeutta kiroilla aivan saatanasti.